Ulkona tuulee ja tuivertaa. Aamun parintuntisen lumentyönnön jälkeen olen lämmitellyt sisällä, miettien josko lähtisi koirien kera vielä lenkille, ennenkuin  haen pojan koulusta. Tarkemmin ikkunasta ulos katsoessani taidan siirtää kävelyä, ehkä huomiseen.

Miina Äkkijyrkkä joutuu luopumaan kyytöistään, ja ilmoitti Facebookissa niitä olevan helmikuun ajan myynnissä, elävinä. Paska juttu, meikäläinen on tällä hetkellä niin varattomassa asemassa, ettei ole toiveitakaan. Kelaan jo mielessäni, kuinka yritän vuokrata peltoa eräältä naapurilta, joka pani äskettäin lehmänsä pois. Ja soitan ja kysyn, aikooko naapuri vielä ensi kesänä tehdä kuivaheinää, vaikkei itsellään ole eläimiä. Mutta ei se nyt auta ottaa mitään lisäeläimiä, kun työpaikasta ei ole hajuakaan, eikä työttömyyskorvauksistaan. Eikä muutamaa tonnia takataskussa lehmiä varten. Ehkä vielä joskus jonain päivänä  voin itselleni sen kyyttölauman ottaa. Kaksikin riittäisi näin alkuun.

Kanaparvessa on se tilanne, että kukko pitää vaihtaa. Erkki-kukko on herrasmies ja muutenkin mukava, mutta liikaa sukua meidän nuorille kanoille, että voisi tipuja niillä haudottaa. Hankala juttu, mutta minkäs sille voi.

Olen ollut jo kaksi kuukautta kotona, enkä ole mitään konkreettista saanut aikaiseksi. Normaalit kotikuviot on hoidettu ja ulkoilu, puun kantoa on saanut harrastaa kovasti. Voisin maalata yhden huoneen katosta lattiaan, mutta se rahan puute estää hiukkasen. Onhan sitä rahaa vielä tilillä, mutta kun ei tiedä milloin tulee lisää, täytyy nuukailla.

Eilen aamulla oli jo pientä kevään haisua ilmassa, lisäksi kun pikkulinnut pitivät jo hiukan ääntä. Niitä ei paljon pakkasilla näkynyt, mutta nyt talipalloilla käy jonkin verran talitiaisia ja hömöjä.

Kiiraa pitää muistutella, miten seurataan nätisti kehässä ja seisotaan paikallaan, lauantaina on se näyttely.

Tässä tytär Mörön kanssa kelkkailemassa, kuvan otti Susku.