Onkohan siinä jotain väärää olla näin onnellinen uudesta ja toimivasta tietokoneesta? Ei kai.Olisi pitänyt hommata jo aikaisemmin.

Eilen illalla kävimme lähilaavulla paistamassa makkaraa ja maissia, muutama siidukin tuli siinä otettua. Mukava laavuilta päättyi siihen, kun naapuri soitti "kiliemme" olevan ohrapellossa.....Arghhhhh.
Vuohet ovat kyllä ärsyttäviä otuksia. Nuukana ihmisenä en raaski pitää sähköä paljon koskaan aidassa, siinähän kärsit sitten.
Eivät olleet ainakaan liikaa popsineet ohraa, ei mitään puhaltumisia havainnut. Onneksi.

Topi-koira oli eilen "vahingossa" karannut tarhasta, kun Tytär otti Mörköä tarhasta pois. Lapset soittivat minulle töihin hädissään, kun Topia ei saa kiinni. Suuttuneena sanoin, etteivät lapset saa palata kotiin, ennenkuin Topi on kiinni. Niinpä Poika juoksi koiran perässä pitkin metsiä vajaa puoli tuntia, kunnes koira pysähtyi haistelemaan jotain, ja Poika nappasi kaulapannasta kiinni. Onneksi. Palkkio siitä täytyy saada.
Topi on niin söhelö, etten luota sen taitoihin väistellä autoja jne.
Edellispäivänä Topi oli myös karannut tarhasta, kun suuttuneena siihen, ettei pääse Mörön ja Tyttären kanssa lenkille, rikkoi tarhan oven. Lapset saivat sen silloin houkuteltua sisälle.
Siellä se istui sohvan nurkassa, kun tulin töistä. Meidän koirathan ovat ulkokoiria.
Tytär pärjää kiltin Mörön kanssa itsekseen, mutta Topi on entinen vetokoira, ja se vetää, vedonestovaljaista huolimatta.

Nyt sataa, mutta on oiva päivä lähteä kaupungille ostamaan lapsille kouluvaatteita.
Tuleepa sekin tehtyä, sateettomana aikana en raaski lähteä kotonta mihinkään, ellei ole todella pakko.