Lumimyräkkä on melkein jo ohi, lunta tuli jonkun verran, mutta nuoskakeli kun on, se painuu kovasti alaspäin. Selvisimme täällä vain katonirtoamisen pelolla, sähköt vain välkkyivät, mutteivat poistuneet kokonaan.
Ostin lauantaina uuden lumikolan, en ole sitä vielä testannut. Tällä iän tuomalla kokemuksella olen varma, että jonakin tulevana lähipäivänä sataa vettä, ja kolatut alueet muuttuvat jääradaksi. Kola on lähinnä vain ovien ja rappusten edustojen puhdistukseen. Ja joskus, jos mainioista mainioin lumimiehemme ei kerkeä pihatietä aurata.
Tänä aamunakin tuli niin hyvä mieli, kun aamupalapöydässä kuuden aikaan naapurin isäntä puhdisti pihatien.
Ja asfalttitie kaupunkiin päin oli aurattu puhtaaksi.
Pohjoistuuli oli sunnuntaina valtava, tuuli kääntyi iltaa kohden koilliseen ja tänään tuuli jo etelästä päin.
Lumi on tuulen avulla levitetty tasaisemmin, ettei vain yhteen kinospaikkaan, virn.