Tässä kolme kanaa ahtautuneena samaan pesään hautomaan. Heti kun 5 ensimmäistä tipua kuoriutui, nostin yhden emon lattialle niiden kanssa. Kanalla on ihan kamala suojeluvietti: se hyökkää päin jalkojani nokkimaan ja kun laitan kuppiin ruokaa, se nokkii käteni mustelmille.

Laitoin tänä aamuna muut kanat ulkotarhaan, vaikka ulkonapitokielto loppuu vasta 31.5. Meillä on katettu tarha ja ruoat suojassa muilta linnuilta, ettei ole lintuflenssun suhteen valittamista. Kaupungineläinlääkärille täytyy tehdä ilmoitus, mutta sen voi hoitaa vasta maanantaina.

Tässä uteliasta nuorisoa vielä sisätiloissa.

Helga on siirtynyt kesälaitumelle muutaman sadan metrin päähän, hiukan säälittää, kun se on siellä itsekseen, hevosseuraa olisi hyvä saada. Vuohet ovat yötä päivää ulkona tarhassaan, sisälle ne menevät vain sateella.

Äsken kävin ulkona iltatarkilla, on ihanaa kuunnella lintujen ääniä. Kaulushaikara "puhaltaa onttoon putkeen", kyyhkyset räpisevät puiden siimeksessä, joutsenet ja kurjet ovat lähipellolla sulassa sovussa, ja kaikenlaiset pikkulinnut pitävät ääntä. Mustarastaat ovat kyllä tulleet, mutten ole kuullut niiden huilutusta ollenkaan. Lehtokurppakin lensi yli ja kurmutti.

Pääskyset tekevät pesää räystään alle, ihanaa, kun kesä on tullut. Eikä vielä ole itikoita. Mäkäräiset kiusaavat eläimiä, hevonen on ihan muhkuroilla niiden jäljiltä.